Istun eteläkorealaisen hostellin rappukäytävässä. Kello näyttää yli neljää yöllä. Keskustelen isäni kanssa puhelimessa siitä, miten jokainen työhakemukseni virke voitaisiin kirjoittaa vielä paremmin. Siitä, miten omat tavoitteeni saataisiin parhaiten kirjoitettua paperille. Siitä, miten paljon minua jännittää.
Nyt tasan viisi kuukautta myöhemmin yrityksen toimitusjohtajana voin sanoa, että mitään en muuttaisi. Olen päässyt töihin yritykseen pestiin, josta haaveilin jo pupuvuonna. Olen päässyt yhdessä upean johdon ja hallituksen kanssa rakentamaan yrityksellemme uutta visiota, uutta missiota. Olemme yhdessä kyseenalaistaneet syyt, joiden takia työskentelemme tässä yrityksessä. Miksi me teemme tätä?
KY-Dealing on 26 vuoden historiansa aikana fuusioitunut, kasvanut ja kehittynyt. On myös epäonnistuttu ja opittu. On ideoitu ja on luotu uutta. Nyt uuden johdon kanssa haluamme tehdä enemmän. Haluamme rakentaa yrityksen, jonka missio tiedetään, liiketoiminnan osa-alueet tunnistetaan ja joka koetaan kokonaan meidän opiskelijoiden omistamaksi. Haluamme omalla panoksellamme olla tukemassa Turun KY:n laajaa toimintaa ja edesauttaa parempaa opiskelijaelämää kaikille.
Halusimme yrityksen uuden nimen kuvaavan missiotamme ja sitä mitä teemme. Halusimme uuden nimen kantavan pitkiä perinteitämme, antavan vakuuttavia assosiaatioita ja luovan uutta ilmettä katto-organisaatiolle. Tavoitteenamme on tehdä katto-organisaatiosta kaikkia liiketoiminnan osa-alueita tukeva ja yhdistävä osa. Halusimme kasvattaa tietoisuutta ja kiinnostusta yritystämme kohtaan.
Profea antaa uutta, virkistävää ilmettä koko yritykselle. Sen ydinarvoja ovat täydellinen opiskelijaelämä, innovatiivisuus ja asiantuntijuus sekä kasvu ja oppiminen. Profea hyödyntää henkilöstössään parasta osaamista ja on mukana luomassa oppimista tukevia ratkaisuja. Se arvostaa uudistumiskykyä sekä valmiutta ja halua luoda innovaatioita. Profea on meidän jokaisen oma yritys.
Profean uusi missio on parempi opiskelijaelämä – sen jokaisella osa-alueella.
Haluan lisäksi kiittää jokaista Turun kauppatieteiden ylioppilaiden jäsentä, jokaista yrityksessä työskennellyttä ja jokaista sidosryhmän edustajaa. Te olette tehneet kuluneen 26 vuoden aikana upeaa työtä. Toivottavasti koette uuden missiomme myös omaksenne.
Erica de Wit
Toimitusjohtaja
PROFEA
KY-Dealing Oy
Latest Comments