hyvärit

 

Kevään edetessä ja valon määrän lisääntyessä on vielä hyvä pitää huolta opiskelumotivaatiosta ennen kesälaitumille laukkaamista. Motivaatio kumpuaa hyvinvoinnista, joka taas on monien asioiden summa: tulee nukkua ja syödä hyvin, liikkua tarpeeksi ja tuntea myös mielihyvää. Edunvalvontajaosto järjestääkin tänä keväänä Turun kauppakorkeakoulun tiloissa opiskelijoiden hyvinvointia ajatellen Hyvinvointipäivät. Vuoden 2014 EVA näki Hyvinvointipäivän järjestämisen niin tärkeänä, että se päätettiin venyttää kolmipäiväiseksi. Turun kauppakorkeakoululla tulee olemaan monenlaista ohjelmaa koko alkuviikon 17.-19.3. aina päiväunista ensiapukurssin kautta Hyvä Seksi -luentoon.

Kaikkina päivinä on mahdollista tulla tutustumaan Hyvinvointipäivien yhteistyökumppaneiden tuotteisiin ja palveluihin klo 10-15 välisenä aikana TuKKK:n aulassa. Mukana olevia yrityksiä ovat Hartwall, Cloetta, Arla Ingman, Smo&Fro, Elixia ja Väestöliitto. Sefe pitää Mercan ylätasanteella kesätyöpistettä, jolla kannattaa myös ehdottomasti vierailla ja keskiviikkona 19.3. TuKKK:n aulassa on myynnissä FightBack -tuotteita. Elixian pisteellä maanantaina voi käydä tarkistamassa kehon koostumuksensa. EVAn pisteellä on jaossa tuotteita Raisiolta ja mahdollisuus käydä antamassa vapaata palautetta Edunvalvontajaoston toiminnasta, jolloin saa Hyvinvointipäivien haalarimerkin. Ilmianna tosiystävä -kampanjan haalarimerkkejä on lisäksi jaossa niille ilmiannetuille, jotka eivät ole vielä merkkiä saaneet. Bistro tarjoilee aamiaista joka päivä poikkeuksellisesti klo 10.15 asti.

Hyvinvointipäivillä päästään myös nauttimaan upeista luennoista:

  • Maanantaina Elixian personal trainer Ismo Uusi-Uola luennoi Elovena-salissa klo 13-14
  • Tiistaina ravitsemusterapeutti Hanna Lagström luennoi ravitsemuksen vaikutuksista opiskeluun ja kertoo vinkkejä opiskelijabudjettiin sopivista terveellisistä ruokavaihtoehdoista Elovena-salissa klo 12.15-13.15. Luennolle tulijoille jaetaan Harwallin Novelle-juomia!
  • Tiistaina kuullaan myös seksuaalineuvoja Sirpa Madsenin luento hyvästä seksistä ls16:ssa klo 14.30-16. Ennen luentoa jaossa on vikkelimmille Väestöliiton erotiikka-pelejä.
  • Keskiviikkona vieraaksi saapuu vuoden 2013 positiivisimmaksi turkulaiseksi valittu freestyle-laskija, Pekka Hyysalo, joka kertoo positiivisesta elämänasenteesta ls16:ssa klo 14-14.45. Ennen luentoa on mahdollista ostaa FightBack -tuotteita.

Lisäksi KY-Sport järjestää päivittäin taukojumpan klo 11.45-12.15 Mercatorin lavalla. Kannattaa osallistua, liikunta nimittäin nostaa vireystilaa ja loppupäivän opiskelut sujuvat leikiten!

Jos tekee mieli ottaa hyppytunnilla päiväunet, EVA tarjoaa mahdollisuuden ottaa päikkärit joka päivä Mercatorin reunoilla sijaitsevissa luokissa klo 12-14. Paikalla on vilttejä ja patjoja, jotta nukkuminen olisi mukavampaa. Päikkäriluokat:

  • Ma 17.3.:  ls14
  • Ti 18.3.:    ls10
  • Ke 19.3.:   ls12

Keskiviikkona TLKS tulee pitämään Ensiavun ABC -kurssia ls01:een klo 10. Kurssi on erittäin hyödyllinen etenkin niille, jotka eivät ole koskaan sellaista käyneet.

 

Paljon on ohjelmaa tarjolla ja hyviä luentoja seurattavaksi! Edunvalvontajaosto toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi nauttimaan ja edistämään hyvinvointiaan.

hymynaamat

Edunvalvontajaosto ’14