hallituksen jäseniä omistamansa KY-Dealing Oy:n hallitukseen

 

KY-Dealing Oy on Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n omistama kirjakauppaa harjoittava valmennuskursseja tarjoava yritys.

Yritys työllistää vuoden aikana eri tehtävissä yli 30 työntekijää niin kokopäiväisissä työtehtävissä kuin lyhyemmissä projektiluontoisissa työtehtävissäkin.

Historia

KY-Dealing Oy on perustettu kahden opiskelijan voimin vuonna 1989. KY-Dealing Oy aloitti toimintansa käytettyjen atk-laitteiden välittäjänä. Yritys sittemmin siirtyi kokonaisuudessaan Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan omistukseen. KY-Dealing Oy siirtyi kokonaisuudessaan Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:lle kun TuKY ry jatkoi Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan vahvoja perinteitä. Vuonna 2010 KY-Dealing Oy ja Valmennusakatemia Proffa Oy sulautuivat, jolloin valmennusliiketoiminta tuli osaksi KY-Dealing Oy:n liiketoimintoja.

 

Haemme hallitukseen itsetietoisia, yrityselämää ja talousosaamista tuntevia kunnianhimoisia ihmisiä, jotka haluavat antaa panoksensa yrityksemme kehittämiseen. Hallitus kokoontuu n. 5 kertaa vuodessa ja analysoi, suunnittelee ja kehittää yrityksen toimintaa yhdessä johdon kanssa.

 

Hakemukset ja ansioluettelot Turun KY:n hallituksen talousvastaava Kalle Syrjälälle (talous@tuky.fi) 25.9. mennessä.