Hyvä kansainvälinen suomalainen!

Nyt sinulla on mahdollisuus kotikansainvälistyä tällä kertaa rennon illastamisen merkeissä uusien vaihtareiden kanssa! ESN Uni Turku järjestää tiistaina 27.3. Running Dinner -tapahtuman vaihtareille ja tarvitsisimme suomalaisia avuksi tapahtuman järjestämiseen.

Running Dinnerin perimmäinen ajatus on, että vaihtarit muodostavat 3-4 hengen ryhmiä ja kiertävät kolmessa suomalaisessa kodissa tutustumassa uusiin ihmisiin, suomalaiseen kulttuuriin ja ruokaan. Ensimmäisessä kodissa he syövät alkuruuan, toisessa pääruuan ja kolmannessa jälkiruuan.

Tarvitsemme mieluiten keskustassa/Yo-kylässä asuvia suomalaisia emännöimään/isännöimään kolmea vaihtariryhmää. Yksi talous siis valmistaa 3 kertaa saman ruokalajin (esim. alkuruuan), ja vaihtariryhmät saapuvat noin tunnin välein klo 17 lähtien (ensimmäiset ryhmät lähtevät alkuruualle klo 17, toinen satsi lähtee klo 18, ja viimeinen klo 19).

Valitettavasti et voi vaikuttaa siihen, minkä kolmesta ruokalajin saat kokattavaksi, sillä tämä vaikeuttaisi järjestelyjä huomattavasti. Tietysti, jos sinulla on pakottava syy (kuten tentti/töitä) voimme koittaa laittaa sinut sopivaan ruokalajiin, mutta esitäthän toivomuksesi jo heti ilmoittautuessasi.

ESN Uni Turku korvaa Running Dinnerin ruokakulut seuraavasti: alkuruoka 20 €, pääruoka 35 €, jälkiruoka 20 €. Kuitteja otetaan vastaan ainoastaan vuoden 2012 huhtikuun loppuun asti ESN Uni Turun toimistossa aukioloaikoina. Palauttaessasi kuitin, laitathan sen A4:lle liittäen siihen myös koko nimesi, ruokalajisi ja tilinumerosi. Muuten emme valitettavasti pysty maksamaan korvausta. ESN kiittää! 🙂

Running Dinner on yleensä ollut huippusuosittu vaihtareiden keskuudessa, mutta olemme joutuneet rajoittamaan osallistujien määrää, koska suomalaisia ei ole ollut tarpeeksi mukana. Ilmoitaudu siis heti tai viimeistään maanantaina 19.3. alla olevan linkin kautta:

Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/Running_Dinner_Vol2_7889

Lisätietoja Facebookista.

Iloisin terveisin,

ESN Uni Turku