Turun KY:n hallitus on kokouksessaan 9.12.2013 valinnut CIA TuKYlle eli Turun KY:n kansainvälisten asioiden jaostolle uuden hallituksen. Näin uusi hallitus esittäytyy!
Karoliina Rantanen, sihteeri ja rahastonhoitaja
Olen Karoliina, 21-vuotias ensimmäisen vuosikurssin kv-liiketoiminnan pääaineopiskelija Turusta. Kansainvälisyys, matkustelu sekä eri kulttuurien väliset kohtaamiset kiehtovat minua ja näiden varjolla päätin lähteä mukaan Turun KY:n kv-jaoston toimintaankin. Paikallaan pysyminen ei todellakaan ole minun juttuni ja janoankin jatkuvasti uusia kokemuksia. Odotan innolla ensi vuoden aktiivista TuKY-kautta CIA TuKYn leivissä!
Mira Mäkinen, varapuheenjohtaja
Innostuin CIA TuKYstä ja sen toiminnasta syksyn pupuinfossa, jonka siivittämänä lähdin mukaan Cottage Weekendille. Siellä kiinnostukseni järjestöön kasvoi entisestään ja osallistuin seuraavaan avoimeen kokoukseen sekä Language Caféhen. Järjestössä on potentiaalia ja halusin ehdottomasti päästä mukaan kehittämään sen toimintaa. Kansainvälisyys paistaa minusta muun muassa 5 Utahissa vietetyn viikon ja kansainvälisen työympäristön, sekä lukuisten ulkomaan reissujen johdosta. Ensi vuoteen lähden innolla ja tarmolla, tästä tulee loistavaa!
Virpi Väkeväinen, opintovastaava
Olen 4. vuosikurssin kv-tutorointiin hurahtanut markkinoinnin opiskelija, joka ei saa kansainvälisyydestä tarpeekseen. Haluan olla vaikuttamassa asioihin, joita toivon kv-asioihin liittyen kauppiksessa tapahtuvan. Erityisesti haluan nähdä tiiviimpää vuorovaikutusta suomalaisten opiskelijoiden ja vaihto-opiskelijoiden välillä. Ei pitäisi olla valintakysymys, osallistuuko suomalaisten vai vaihto-opiskelijoiden opiskelijaelämään. Ens vuodesta voi vaan sanoa, että siitä tulee niin AMAZING!
Karoliina Rajala, viestintävastaava
Olen toista vuotta Turun kauppakorkeakoulussa ahertava opiskelija, pääaineenani kansainvälinen liiketoiminta ja sivuaineina talousmaantiede sekä valtio-oppi. Koen monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden olevan termejä, jotka ovat kulkeneet käsi kädessä omien elämäntapahtumieni kanssa nuoruudesta nykypäivään asti. Olen opiskellut koko ikäni kansainvälisissä kouluissa, minkä lisäksi vietin puolet lapsuudestani ulkomailla. Suomessa taas on tullut asuttua niin pohjoisessa, etelässä, idässä kuin lännessäkin. Vapaa-aika kuluu pitkälti matkaillessa, tosin siinä ohessa myös monenlaisessa järjestö- ja kurssitoiminnassa. Mielenkiintoja tuntuu olevan ajoittain melkeinpä liikaa. Nyt odotan innolla vuotta 2014 CIA TuKY:n parissa!
Santeri Kangas, sidosryhmävastaava
Toista vuosikurssia edustavan Santerin kansainvälistä CV:tä koristaa niin kansainvälisen liiketoiminnan pääaine, KKOY-ura kuin neljä vuotta Saksassa. Hän haluaa toimia kansainvälisyyden lähettiläänä Turun KY:ssä ja auttaa vaihtareita, kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita ja suomalaisia verkostoitumaan keskenään ja solmimaan vahvoja ystävyyssuhteita. Mainittakoon, että Santerin tulevaa hallitusvuotta ei ainakaan pahenna se, että hän on ensi vuoden KV-hallituksen ainoa poika kuuden tytön pyörityksessä!
Maria Helle, projektivastaava
Opiskelen ensimmäistä vuotta pääaineena kansainvälinen liiketoiminta. Vapaa-aikaani tykkään viettää esimerkiksi sukset jalassa rinteessä, mutta innolla odotan että ensi vuonna pääsen myös puuhastelemaan kv-asioiden parissa. En malta odottaa, että pääsen ensi vuonna järjestämään paljon kivoja tapahtumia ja tuomaan kansainvälisyyttä lisää mukaan TuKYn toimintaan.
Milla Anttonen, puheenjohtaja
Olen 3. vuoden kv-opiskelija ja oikea TuKY-aktiivi. Jo pupusyksystäni lähtien olen ollut aktiivisesti mukana monissa tapahtumissa, niin NESUn, Kulttiksen kuin Ulkkiksenkin. Pikkulaskiaiseen on tullut kalasteltua yrityksiä ja viestintäasioissa on toimittu niin Ulkkiksen kuin CIA TuKYnkin hallituksessa. Kansainvälisyys on aina ollut lähellä sydäntä ja sitä olen päässyt kokemaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin: meillä on asustanut saksalainen vaihto-oppilas ja itse olen ollut vaihdossa Ranskassa. Lukion kävin kansainvälisellä IB:llä ja yliopistossa olen toiminut lisäksi TYYn kv-valiokunnassa. Ensi vuotta odotan innolla ja jännityksellä. Toivottavasti saadaan uuden KV-hallituksen kanssa tartutettua jokaiseen TuKYläiseen ensi vuonna oikea kunnon KV-pöpö!
Uusi hallitus odottaa innolla ensi vuoden uusia kansainvälisiä seikkailuja ja toivottaa kaikille mukavaa joulunodotusta!
Latest Comments