Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA järjestää Suomen paras kesätyönantaja -kilpailun tänäkin vuonna. Toista kertaa järjestettävän kilpailun tavoitteena on herättää keskustelua työpaikkojen hyvistä käytännöistä palkitsemalla esimerkillisin kesätyönantaja. Sekä kesätyöntekijät että -työnantajat voivat ehdottaa Suomen parasta kesätyönantajaa.

Kilpailun voittajan valitsee raati, jonka puheenjohtajana toimii tuleva työministeri Anni Sinnemäki. Muina jäseninä raadissa ovat muun muassa AOVAn puheenjohtaja Tuomas Meriniemi ja varapuheenjohtaja Ulla-Mari Pasala.

Vaikka taloudellinen tilanne on heikentänyt kesätyötilannetta merkittävästi, kesätöihin liittyviä ongelmia ei voida unohtaa. Osalla työnantajista ei ole riittävästi tietoa siitä, miten kesätyöntekijöiden kanssa on hyvä toimia. Vastaavasti kesätyöntekijä tarvitsee tietoa siitä, millainen on hyvä kesätyö ja hyvä kesätyönantaja.

Suomen parasta kesätyönantajaa voi ehdottaa sähköisellä lomakkeella, joka on kilpailun verkkosivuilla osoitteessa http://www.akava.fi/paraskesatyonantaja. Lomakkeessa tiedustellaan muun muassa erilaisista työsuhteen perusasioita, kuten työtehtävistä, työn ohjauksesta ja työntekijän oikeuksien toteutumisesta. Kilpailulomakkeita voi täyttää 30.9.2009 asti. Suomen paras kesätyönantaja 2009 -kilpailun voittaja julkaistaan AOVAn kokouksen yhteydessä 25.11.2009.  

Lisätietoja:
AOVAn puheenjohtaja Tuomas Meriniemi, tuomas.meriniemi(at)akava.fi, puh. 050 538 5482