Hyvä Turun KY:n jäsen,
Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry pitää sääntömääräisen syyskokouksensa tiistaina 17.11.2015 klo 16.15 ravintola Montussa. Yhdistyksessä ylintä päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Kokouksessa äänivaltaisia ovat kaikki yhdistyksen varsinaiset jäsenet. Omaa äänioikeutta voi käyttää vain paikan päällä kokouksessa.
Kokouksessa esitetään hyväksyttäväksi vuoden 2016 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Lisäksi hallitus esittää hyväksyttäväksi kunniaseuran kokoonpanoa. Asiakirjat ovat liitteenä sähköpostikokouskutsussa sekä Turun KY:n nettisivuilla tämän kutsun lopussa.
Syyskokouksessa valitaan myös yhdistyksen hallitus vuodelle 2016. Ennakkoon ehdokkaaksi ilmoittautuneet ja heidän vastauksensa ennakkokysymyksiin voit lukea Turun KY:n hallitusvalintaportaalista. Ehdolle voi asettua kuitenkin vielä syyskokouksessa sekä maanantaina 16.11. klo 16 Osuuskauppasalissa järjestettävässä hallitushaastattelussa.
Kokouksen nopeuttamiseksi liitteisiin tulee perehtyä huolellisesti jo ennen kokousta, ja mahdolliset muutosesitykset ja kysymykset miettiä etukäteen. Syyskokouksessa ehdokkaiden esittäytymisaika on rajattu tarkoin, minkä takia kannustammekin teitä esittämään yleisökysymykset ehdokkaille jo maanantaina hallitushaastatteluissa.
Syyskokouksesta ja hallitushaastattelusta järjestetään myös livestream, jonka linkki jaetaan Turun KY:n Facebook-sivulla. Mahdollisuuksien mukaan pyrimme kysymään hallitushaastattelussa myös streamin kautta seuraavien yleisökysymyksiä. Tästä tulee tarkempi ohjeistus Facebookin kautta.
Pitäiskös tänä vuonna jättää kannatuspuheenvuorot pitämättä halvassa? Viime vuonna jo sitä jonku kans mietittiin, mutta olis vähä nopeella aikataululla tullu tämä kieltolaki. 😛 Hyvin se unohtui siinä sitten ja nyt tuli vasta mieleen taas.
Must kannatuspuheenvuorot on vähän turhii. Mun mielest olis reilumpaa, että jokainen hakija selvittäis itte tiensä hallitukseen. Nyt kaikki vaan juoksee paniikissa ettimässä jotain tunnettua tyyppiä puhumaan kauniita asioita hakijoitten puolesta. Kannatuspuheenvuorojen pois jättäminen lyhentäis kokousta kivasti ja ehkä nää olis sit edes hiukkase vähemmä kaverivaalit.
Mitäs mieltä muut on?
Siirryn Facebookkiin ku täältä ei näkyvyyttä kyl saa heheheh 😀