Kuntalaiskyselyssä kävi ilmi, että tietoa yliopistojen yhdistymisestä kaivataan lisää. Olemme pyrkineet tiedottamaan asioista sitä mukaa kun niitä selviää. Moni asia on kuitenkin vasta valmisteluvaiheessa, eikä siten mitään varmaa ole tiedossa. Forumille perustettiin uusi topic ”Kysy konsortiosta”. Toivoisin, että sinne pistettäisiin kysymyksiä, huolia ja toiveita yliopistojen tai ylioppilaskuntien yhdistymisestä, jotta voimme viedä näitä asioita eteenpäin korkeakoulun suuntaan. 

Lähtökohtana yhdistymisessä meillä on ollut, ettei kauppakorkeakoulun opiskelijoiden olot, palvelut tai opetus saa huonontua, vaan pyritään löytämään entistä parempia ratkaisuja. Molemmin puolin Rehtorinpellonkatua on hyviä käytäntöjä, jotka toivottavasti saadaan siirrettyä uuteen yliopistoon. Haasteita kuitenkin löytyy. Esimerkiksi opiskelijatietojärjestelmien yhteen sovittamien voi tuoda ongelmia, sillä molemmissa yliopistoissa järjestelmät ovat erilaiset. Meillä käytössä on WebOodi, yliopistolla NettiOpsu. Vaikkei WebOodi aina moitteettomasti ole toiminutkaan, on siinä useita erittäin hyviä ominaisuuksia, joita NettiOpsusta ei löydy. Sähköinen, aikaan perustuva kurssi-ilmoittautuminen on varmasti monen mielestä parempi vaihtoehto kuin tulla yöksi koululle makuupussin kanssa odottamaan, jotta pääsee haluamalleen kielten kurssille. NettiOpsussa ei myöskään pääse tarkastelemaan omia opintojaan ja kaikki nykyiset Oodissa tehdyt HOPS:it häviäisivät.  

Ylioppilaskunta tulee varmasti ottamaan kantaa tämänkin asian puolesta niin, ettei kehityksessä jouduta ottamaan takapakkia. Onneksi yhdistymisessä luodaan myös hyviä uusia yhteisiä käytäntöjä, kuten tenttiakvaario, jonka avulla mahdollistetaan sähköinen tenttiminen.   

 

 

PS: Muistathan, että vielä tiistaihin klo 12.00 asti on aikaa lähteä ehdokkaaksi uuden ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin!