TuKY-lista

Kauppakorkeakoululaisten oma edustajistoryhmä.

TuKY-lista on TYYn edustajistossa vaikuttava poliittisesti sitoutumaton edustajistoryhmä, joka koostuu Turun KY:läisistä, PorKyläisistä sekä T-klubilaisista toimien kuitenkin itsenäisesti.

Kaudella 2016-2017 TuKY-listalla on kahdeksan edaattoria, mikä tekee siitä edustajiston suurimman yksittäisen ryhmän. TuKY-lista muodostaa vaalirenkaan yhdessä Ryhmän Lexin (oikeustieteiden opiskelijat) ja TYY Terveeksi (lääketieteen opiskelijat) kanssa. Renkaalla on yhteensä 18 paikkaa 41-paikkaisessa edustajistossa.

Edustajiston kokousasiakirjat ym. löydät täältä.

TuKY-listalle tärkeitä arvoja ovat vastuullinen päätöksenteko, järkevä taloudehoito sekä laadukas opetus. Sen lisäksi se ajaa parempaa työllistymistä opsikelijoille ja vastavalmistuneille Turussa ja Varsinais-Suomessa, kansainvälisten opiskelijoiden parempaa huomioimista yliopistoyhteisössä, laadukkaita palveluita järjestöille sekä rohkeaa edelläkävijyyttä ylioppilaskunnassa. Omalla toiminnallaan TuKY-lista pyrkii myös mahdollistamaan laadukkaat henkilövalinnat ylioppilaskunnassa ja yliopistossa, sekä edesauttamaan kauppakorkeakoulun opiskelijoiden mahdollisuuksia päästä merkittäviin edunvalvonnallisiin tehtäviin niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin.

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokouksessa TuKY-listan edustajat ovat sitoutuneita toimimaan aktiivisena osana Kylterihuonetta, johon aikaisempina vuosina ovat kuuluneet TuKY-listan lisäksi Helsingistä SHS:n sekä Kylterirenkaan edustajat, ja Tampereelta Vapaa Boomarin edustajat.

TuKY-lista edustajistovaaleissa 2017

Syksyllä 2017 käydään jälleen Suomen kaikissa ylioppilaskunnissa (pl. HYY) edustajistovaalit. TYYssä tullaan valitsemaan 41-henkinen edustajisto kaudelle 2018-2019. TuKY-lista tulee jälleen asettamaan runsaslukuisen joukon ehdokkaita TYYn vaaleihin. Tavoitteenamme on olla seuraavallakin kaudella edustajiston suurin ryhmä.

Myös sinä voit asettua TuKY-listan ehdokkaasi vaaleihin ottamalla yhteyttä vaalipäällikko Iira Silvendoiniin (ira.m.silvendoin@utu.fi). Hän on yhdessä muun vaalitiimin (Iina Lappalainen ja Nelli Kauma) vastuussa TuKY-listan kampanjasta ja vaalimenestyksestä.

Kaikki ylioppilaskunnan jäsenet ovat äänioikeutettuja – muista siis käyttää äänioikeuttasi ja varmista, että juuri sinun asiaasi ajetaan myös tulevaisuudessa edustajistossa!

Ryhmäpuheenjohtajisto

Juuso Makkonen

Juuso Makkonen

Ryhmäpuheenjohtaja

Ann-Sofie Leimu

Ann-Sofie Leimu

Ryhmävarapuheenjohtaja

Edaattorit syksyllä 2017

Aleksi Olander

Aleksi Olander

Oula Huttunen

Oula Huttunen

Paula Peltomaa

Paula Peltomaa

Juuso Makkonen

Juuso Makkonen

Iina Lappalainen

Iina Lappalainen

Niko Nauholz

Niko Nauholz

Eveliina Nygrén

Eveliina Nygrén

Ilkka Laustola

Ilkka Laustola

Varaedaattorit syksyllä 2017

Aku Kähkönen, Henna Kainulainen, Milla Anttonen, Tiina Mänty, Anneli Kurvinen, Heidi Ussa, Liisa Välkkynen, Elina Haavikko, Emilia Hyvätti, Anna Nukarinen, Minna Goyal, Vilhelmiina Merta, Emmi Vilkanen, Erika Ojala, Riku Hietarinta, Otto Rouhiainen, Juuso Mykkänen, Santeri Kangas, Samuli Salo, Lauri Lehtonen, Maiju Mansikkamäki, Anna-Reeta Grönroos, Idamaria Laine, Eveliina Mauno, Jesse Huovinen, Roope Rantanen. 

Greetings from the future Chairman of CIA-TuKY

¡Hola! My name is Lauri Lehtinen and I’m the new chairman of CIA(wuhuu!). I’m 23 years old decent guy who was born and raised in Tampere. I chose Turku School of Economics because of the international business program they offer here. I play hockey...

From the chairman of the board

Welcome to Turku School of Economics and to the new international websites of the Association of the Economic Students in Turku!   The freshly made www.en.tuky.fi webpage is meant for you. Here you will find all the information you need to become a member of our...

HalKo päätösluettelo 19/2017

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on kokouksessaan 8.5.2017 päättänyt: • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset. • Tilata korkeintaan 2000 kpl laulukirjoja Arkmedialta. Ilmoitusasiat: • Rantanen alumnityöryhmän kokouksessa 27.4. • Raitio ja Kuusinen KY:n kopotapaamisessa...

HalKo päätösluettelo 18/2017

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on kokouksessaan 3.5.2017 päättänyt: • Valita TuKY-Speksin 2018 apulaistuottajaksi Julia Fesiuk. • Valita Miikka Kettunen sopimuksella Turun KY:n webmasteriksi.   Ilmoitusasiat: • Turun KY:n vappu • KY:n valtakunnallinen...

HalKo päätösluettelo 17/2017

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on kokouksessaan 24.4.2017 päättänyt: • Valita TuKY-Speksin 2018 tuottajaksi Idamaria Laine • Valtuuttaa Uusitalo tilaamaan X määrä laulukirjoja hyväksi ja edulliseksi näkemältään yritykseltä. Ilmoitusasiat: • Lukiolaisten päivä...

HalKo päätösluettelo 16/2017

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on kokouksessaan 17.4.2017 päättänyt: • Valita Pikkulaskiaisen projektikoordinaattoriksi Jenni Hämäläisen, lipunmyyntitiimin vetäjiksi Sanna Varjosen ja Johanna Malinin, markkinointitiimin vetäjiksi Joona Martikaisen ja Jenna...

HalKo päätösluettelo 15/2017

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on kokouksessaan 10.4.2017 päättänyt: • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset. • Hyväksyä toiminnanjohtajan kevään viimeisen päivystyksen päivämääräksi 27.4. • Esittää huomionosoitustoimikunnan kokoonpano yhdistyksen kevätkokoukselle. •...

HalKo päätösluettelo 14/2017

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on kokouksessaan 29.3.2017 päättänyt: • Valtuuttaa Uusitalo avaamaan TuKY-Speksin 2018 tuottajan ja apulaistuottajan haku.   Ilmoitusasiat: • Ei ilmoitusasioita   Tämä päätösluettelo on epävirallinen ja hallitus pidättää...

HalKo päätösluettelo 13/2017

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on kokouksessaan 27.3.2017 päättänyt: • Vahvistaa taloustoimikunnan puheenjohtajan palkkiot vuodelta 2016.   Ilmoitusasiat: • Kuusinen Innostunut oppiminen –työryhmän palaverissa 15.3. • Kuusinen Intran suunnittelupalaverissa...