Järjestön nimi Heading 1
NESUn kautta pääset siis verkostoitumaan, sitsaamaan, juhlimaan ja matkustamaan muillekin paikkakunnille. Voimmekin luvata huikeita roadtrippejä halki Suomen, legendaarisia juhlia eri kaupunkien NESUlaisten kanssa, eeppisiä sitsejä ja loputtomasti mahtavia muistoja… Nopeasti huomaatkin saaneesi suuren joukon uusia, elinikäisiä ystäviä myös Turun ulkopuolella opiskelevista kauppatieteilijöistä! Lähde ennakkoluulottomasti mukaan NESUn toimintaan, takaamme sinulle tapahtumarikkaan ja huippuhauskan opiskeluajan!
Blogit
KKOY:n uusi hallitus
KKOY piti virallisen kevätkokouksensa 28.4.2010. Kokouksessa valittiin myös uusi hallitus. Paikalla oli useita hallituspaikkaa hamuavia henkilöitä, mutta uudeksi hallitukseksi muodostui seuraavanlainen kokoonpano: Puheenjohtaja: Cristina HerreraVPJ/Opintovastaava:...
Turun yliopiston avoimen yliopiston kursseille?
Hei! Valitettavasti avoimen yliopiston opiskeluista on päässyt levitykseen epätarkkaa ohjeistusta, jota on nyt selkiytetty. Avointen yliopistojen yhdistyessä tullaan joitakin käytäntöjä mahdollisuuksien mukaan tulevaisuudessa yhdenmukaistamaan, mutta...
Edari: ”Missä ovat Lyyran edut?”
Huhtikuun ja samalla kevään viimeisessä edustajiston kokouksessa TuKY:n taival ylioppilaskuntana sai sinettinsä: TuKY:n 59. toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin yksimielisesti ja vastuuvapaudet myönnettiin ylioppilaskunnan viimeisen toimintakauden toimijoille....
Tulevat tapahtumat
Turun KY:n lukuisat jaostot, toimijaryhmät sekä muut Turun yliopiston ylioppilaskunnan alaiset harrasteryhmät tarjoavat sinulle vapaa-ajan mahdollisuuksia laidasta laitaan. Halusit sitten keskittyä oman oppiaineesi vapaa-ajantoimintaan, urheiluun, musiikkiin tai kulttuuriin, löydät eri toimijaryhmistä kaltaistasi seuraa. Purjehdusta, gourmet-ruokaa tai laadukkaita viinejä – nämä kaikki ovat käytössäsi. Me haluam- me tehdä opiskeluajastasi parhaan mahdollisen! Vieressä joitain tulevia tapahtumia meidän alaisten toimijoiden valtavasta tapahtumatarjonnasta. Kuvia painamalla pääset tapahtumien fb-sivuille. Lisää tapahtumia löydät tapahtumakalenterista
Esittelyvideo NESU-TuKYsta
Tervetuloa mukaan toimintaan! Syksyllä luvassa hallituksen vaihto!
Oman järjestön hallitus
Matti Kuntalainen
Puheenjohtaja
Matti Kuntalainen
Puheenjohtaja
Matti Kuntalainen
Puheenjohtaja
Matti Kuntalainen
Puheenjohtaja
Matti Kuntalainen
Puheenjohtaja
Matti Kuntalainen
Puheenjohtaja
Matti Kuntalainen
Puheenjohtaja
Matti Kuntalainen
Puheenjohtaja
Matti Kuntalainen
Puheenjohtaja