Aamutentit ovat tuskaisia. Herääminen seitsemän jälkeen ei
edesauta parhaaseen suoritukseen pääsemistä. Kun pääsen koululle, vasta puolet
aivoista alkaa olla päässyt pois unten mailta. Parin tunnin päästä olen jo
hereillä, mutta minkäs teet. Yli puolet tenttiajasta on mennyt.

Tenttiviikot hankaloittavat pahasti ystäväni työssäkäyntiä. Hänen
työaikansa ovat kovin joustamattomia eikä ennakkoon tiedossa olevaa
tenttipäivääkään ole aina mahdollista saada vapaaksi. Hän tenttiikin sitten
aina uusinnassa, tai sitä seuraavalla kerralla tai kesällä tai – sitten kun
työsuhde loppuu.

Kuulin tässä kuitenkin huhun, että meidän, omien rytmiemme
vankeina olevien, ei enää tarvitsisi mennä tenttiin puoliunessa tai tenttiä
sitten joskus hamassa tulevaisuudessa kun me itse, työnantaja ja korkeakoulun
tenttijärjestys vihdoin pääsemme yhteisymmärrykseen ajasta ja päivästä ja
paikasta. Minulle kerrottiin, että tenttiakvaariossa voin tenttiä juuri
silloin, kun minulle sopii.
Vau.

Mikä se tenttiakvaario sitten on? Milloin sinne pääsee?

Turun yliopisto, kauppakorkeakoulu ja Åbo Akademi ovat
rakentamassa yhteistä, videovalvottua tenttitilaa.
Ensimmäiset tentit ovat
siellä tentittävissä jo puolen vuoden päästä. Ehkä ensi syksynä minäkin pääsen
tekemään laajojen syventävien kurssien tentit, kun olen oikeasti ehtinyt lukea
kaiken kunnolla. (Niin ja sitten ne ensimmäiseltä opiskeluvuodelta rästiin
jääneet…) Oikeasti – juuri sinä päivänä kun minulle sopii!