TuKYssa kansainvälisyys on elänyt monessa erilaisessa muodossa aikojen saatossa. Ne, jotka ovat lukeneet TuKYn historiateos Välitilinpäätöksen tietävät tästä vähintään pintapuolisesti. 61 vuoteen mahtuu paljon. Tässä blogitekstissä valikoituja paloja historian varrelta.
Alkuaikoina kv-toimintaa pyöritti ekskursiotoimikunta, jonka ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui, yllättävästi, Tukholmaan. 1950-luvulla kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta oli myös erittäin aktiivinen Neuvostoliiton suuntaan tehden yhteistyötä Leningradin taloustieteilijöiden kanssa.
NESUa edeltänyt NHS (Nordiska Handelhögskolornas Studentkårer) oli TuKYn ulkokansainvälisyyden kivijalka pitkään, kunnes erimielisyydet romuttivat yhteistyön. NHS:n kautta yhteistyö pohjoismaisten kauppatieteilijöiden välillä oli laajaa, seminaareihin ja tapaamisiin matkattiin toisiin maihin. NHS suhteita hoitamaan perustettiin TuKYn Ulkoasiainjaosto, jonka toiminta vakiintui nykyiselleen ilmeisesti lähempänä 90-lukua. NHS:n rauniolle on jäänyt jonkinlainen yhteistyö, jossa on mukana muutamia vanhoista jäsenyhteisöistä. Suomesta mukana kunnolla on vain Hankenin SHS.
AIESEC toimi aikanaan aktiivisesti myös TuKYssa, siitäkin aika on jättänyt jo ennen yhdistysaikaa. AIESECin konsepti on todella hieno kaikkine moninaisine toimintamuotoineen, mutta ei valitettavasti ole istunut enää viime aikoina nykyiseen suomalaiseen opiskelijajärjestöelämään. AIESECin suurin ongelma oli konseptin ytimessä olevien harjoittelupaikkojen hankkimisen suuret ongelmat, sillä Turusta ei harjoittelupaikkoja juurikaan löytynyt suomea puhumattomille ulkomaisille AIESEClaisille.
ESN, joka yhdistää vaihtareita ja suomalaisia rennoissa merkeissä, on ollut jo pidempään ja on edelleen TuKYläisille aktiivinen ja toimiva kanava kansainvälisyyteen. ESN:n kohdalla merkittävin viimeaikainen muutos oli kauppakorkeakoulun ja yliopiston ESN:en yhdistyminen ylioppilaskuntien yhdistymisen myötä. ESN Uni Turussa on huomattavan vahva kauppatieteilijöiden edustus; mm. neljä hallituksen jäsentä kuudesta on kyltereitä.
TuKYn kansainvälisyys on sisältänyt matkan varrella myös tietojen mukaan joitakin satunnaisia yhteistyöylioppilaskuntia ja muuta vastaavaa, jotka ovat kuitenkin jääneet lyhytaikaisiksi. TuKYn tapahtumiin osallistuneet vaihto-oppilaat ja muu ruohonjuuritason kansainvälisyys on ollut myös osa TuKYn kansainvälisyyttä menneisyydessäkin.
Minkälaisena sinä haluaisit nähdä TuKYn kansainvälisyyden tulevaisuudessa?
Otto Sulin
Hallituksen varapuheenjohtaja
Kansainvälisyyttä tarvitaan ehdottomasti lisää ja juuri TuKY:n tehtävä on koordinoida sitä kauppakorkeakoulussa. Mielelläni näkisin myös vaihtareita meidän bileissä! Hieno aloitus Otto!
Missä muodossa Kuntanyymi haluaisi kansainvälisyyttä meillä nähdä?
Omasta mielestäni voisi olla mielenkiintoista käydä projektiluontoisesti esim. Tukholmassa tai Lontoossa kauppakorkeissa tutustumassa paikallisiin opiskelijajärjestöihin ja niiden toimintaan. Tutustumiset voisi tehdä joko suoraan kv-työryhmä tai siihen jollakin tapaa sidoksissa olevat henkilöt, tai sitten vaan koota sopivan porukan muista aktiivisista TuKY-toimijoista. Benchmarkata ehkä toimintaa ja poimia vinkkejä meille, tai jakaa omia kokemuksia järjestötoiminnasta ja kansainvälisyydestä?
Pienenä vinkkinä, että ei ainakaan Tukholmaan kannata mennä. Siellä meinaan ei ole mitään kiinnostusta yhteistyöhön suomalaisten kanssa. Nimimerkillä jonkin aikaa yritetty.
Kannattaa mieluummin kokeilla jotakin eri paikkakunnan yliopistoa Ruotsissa, kulutatte aikanne paljon hyödyllisemmin.