Viime vuoden aikana olen törmännyt muutamia kertoja tiettyyn mielipiteeseen / käsitykseen. Tämä mielipide on, ettei kauppatiede yliopistossa ole ’’oikea tiede’’ eikä ’’akateemisuus ole kovin korkealla’’. Kauppatieteitä ei pidetä niin korkea-arvoisina tieteinä, eikä tutkimusta pidetä ilmeisesti perinteisten tieteenalojen kaltaisen akateemisen ylistyksen arvoisena. Tämän olen henkilökohtaisesti kuullut muutamalta muiden tiedekuntien opiskelijoilta. Toisen käden tietona olen myös saanut hataran käsityksen siitä, että mielipide ei rajoitu vain opiskelijoihin.
Mielenkiintoista? Mielestäni kyllä. Huolestuttavaa? Riippuu siitä, mitä tavoitellaan.
Tunnustan suoraan, että minulla ei ole mitään käsitystä siitä mitä tämä akateemisuus ja tieteellisyys tarkoittaa (kyllä, tämä tulee tulkita kutsuna kommentoimaan). Tämän perään haluan lisätä, että en oikeastaan ole edes järin kiinnostunut. Olen kiinnostunut vain lopputuloksesta.
Henkilökohtaisesti minua oksettaa kaikki tämänkaltaiset ilmiöt, joista voi muodostua itseisarvoja, jotka eivät aja enää mitään tarkoitusta. Jos minulta kysyttäisiin (unlikely), kauppakorkeakoulun tarkoitus on 1) tarjota erinomaista opetusta ja 2) tuottaa yhteiskunnalle hyödyllistä tutkimusta. Tähän joukkoon ei kuulu tieteellisyys eikä akateemisuus.
Tämä hieno sanapari saattaa tietenkin auttaa matkalla, mutta mielestäni laadukkaan perustutkimuksen lähtökohta tulee olla sen tarkoituksenmukaisuudessa ja hyödyssä yhteiskunnalle tai oikeastaan useammin toimintaympäristömme yhteisölle.
Olen ylpeä kauppatieteiden käytännönläheisyydestä. Kiitän kauppakorkeakoulun opetushenkilökuntaa siitä, että puhtaan teorian ja käytännönläheisemmän opetuksen suhde on nykyisellä tasollaan. Teoriat auttavat ymmärtämään ilmiöiden lainalaisuuksia, mutta opintojen painopisteen tulee pohjautua siihen, mitä perustutkinto-opiskelija tulee tarvitsemaan valmistuttuaan. Jatko-opinnot ovat asia erikseen tietenkin.
Otto Sulin
Hallituksen varapuheenjohtaja
P.S. Allekirjoittaneen pakkomielle pragmaattisuuteen ja tavoitelähtöisyyteen saattaa ilmetä tekstistä. En kuitenkaan pahoittele tätä. Kirjoittaja rakastaa myös taloustieteen teorioiden soveltamista kaikkialle, minne niitä ei ole tarkoitettu.
Nyt heitti Otto kunnon provon! 🙂
Hyvä ja erilainen aihe, jota kauppakorkeakoulussa pohdiskellaan aivan liian vähän.
Keskusteluhan liittyy siihen, onko totuudella itseisarvo vai ainoastaan käyttöarvoa. Vanhasta kunnon Wikistä pääsee hyvin alkuun: http://en.wikipedia.org/wiki/Truth
Vaikka en kuulu pragmaattiseen koulukuntaan, en kuitenkaan näe ristiriitaa akateemisuuden ja tieteellisyyden sekä käyttökelpoisuuden välillä. Miksei joku voi olla tieteellistä ja käyttökelpoista? Tieteeseenhän valtava osa nykyajan käyttökelpoisista asioista perustuu!
Luonnontieteissä on aina varmasti esiintynyt ylenkatsetta yhteiskuntatieteitä ja kaikkia soveltaviakin tieteitä kohtaan – ja toisaalta formaalit tieteet taas voisivat hyvin ylenkatsoa luonnontieteitä. Tällaiset asenteet kannattaa jättää omaan arvoonsa, ja lienevätkin lähinnä leikkimielistä vinoilua. Kauppatieteet ovat tieteitä siinä missä historia, kielitieteet, sosiologia, politiikan tutkimus, oikeustieteet, maisematutkimus ja muutkin ihmistieteet. Kansantaloustiede/rahoitus ovat itseasiassa lähellä tilastotiedettäkin.
Se täytyy pitää mielessä, että kauppakorkeakoulun lisäarvo ammattilliseen koulutukseen on nimenomaan tieteellisyys: se, että osataan tuottaa uutta, luotettavaa tietoa ja syvällisesti ymmärretään, miten aitoa tietoa tuotetaan.
Ilman akateemisuutta ekonomit ovat vain ylikypsiä tradenomeja.
Mielenkiintoinen keskustelunavaus!
Eihän tämä väite mikään uusi ole, siihen törmää silloin tällöin. Tosin ihmis- ja yhteiskuntatieteiden asemaa tieteinä kyllä kyseenalaistetaan yleisemminkin, koska tieteellinen metodi ei sovellu niihin samoin kuin luonnontieteisiin. Toisaalta tieteet, joissa on vahva puhtaan rationaalisuuden elementti (matematiikka ja filosofia lähinnä) eivät myöskään tästä näkökulmasta täyttäisi täysin tieteen määritelmää.
Suomen kielessä ongelma on osin siinä, ettei meillä ole erotettu eri tieteitä toisistaan ja sanan etymologia onkin ensisijaisesti sama kuin sanalla tieto, joka vastaa mannereurooppalaista kieliperhettä (Wissenschaft, vetenskap). Koska angloamerikkalainen vaikutus on ollut näitä voimakkaampi viimeiset 50 vuotta, englannin science asettaa kysymyksen hieman eri tavoin, koska se kattaa huomattavasti kapeamman osan suomen ”tieteistä”. Humanistina oppialani on englanniksi ”arts”, ei ”science”. Laajempi kysymys tieteellisyydestä on siis vahvasti sidoksissa kieleen.
Mutta kauppatieteiden tieteellisyydestä. Oma käsitykseni on, että toisen maailmansodan jälkeen teknillistä ja kauppatieteellistä koulutusta perustettiin Suomeen paljon juuri taloudellisesta hyötynäkökulmasta. Näin ollen Oton mainitsema käytännönläheisyys olikin ensisijaista tieteen sijaan (olettaen että tämä dikotomia voidaan nyt hypoteesina asettaa). Sen jälkeenkin vahva työelämä- ja yritysyhteistyö on leimannut aloja, jolloin tiede klassisessa merkityksessä on toissijaista. Tämähän ei tarkoita, ettei tehty tiede voisi olla aivan yhtä hyvää – sen motiivit vain ovat erit. Minun kuvani kauppatieteistä on se, että se soveltaa psykologiaa, sosiologiaa, tilastotiedettä jne., eli käyttää niitä aputieteinä, jolloin kauppatieteellisen tutkimuksen tulokset ovat riippuvaisia näiden muiden tieteiden tutkimuksesta. Tässä kauppatieteet eivät kuitenkaan ole yksin, sillä samoin valtio-oppi, biologia, fonetiikka, kasvatustiede ja jopa fysiikka tarvitsevat toisiaan. Voisiko ajatella niin, että tieteen hyödyllisyyttä tieteenä pitäisi arvioida myös siitä näkökulmasta, mitä se antaa tiedemaailmalle kokonaisuutena? Kysyisin provokaationa, että mikä muu tieteenala tarvitsee kauppatieteellistä tutkimusta?
Yhtenä näkökulmana tähän opiskelijoiden keskusteluun voi pitää sitä, että kauppakorkealaiset tosiaan puhuvat ”koulusta”, joka on mahdollisimman kaukana tieteestä. Samoin tiedekunta-termin käyttö on joillekin punainen vaate. Ymmärrän identiteettiin liittyvät syyt tähän oikein hyvin, eikä minulla ole syytä haastaa kenenkään itseymmärryksen muodostusta. Joka tapauksessa muut opiskelevat tiedekunnissa, kauppislaiset koulussa. Kieli myös luo todellisuutta, ei koskaan kuvaa sitä objektiivisesti.
Kauppakorkeakoulussa opiskelevat puhuvat luonnollisesti koulusta, koska kuten jokainen varmaan huomaa se on tuon yhdyssanan viimeisin osa. Jokainen kyllä ainakin meillä ymmärtää, että sillä tarkoitetaan yliopistotasoista koulutusta. Miksei samalla puututtaisi siihen, että suomen kielessä sana on KOULUtus, miksei yliopistus tai tiedekunnitus?
Tiedekunta-sanaa ei varmastikaan käytetä sen takia, ettei kauppakorkeakoulu ole tiedekunta, vaan tieteenalayksikkö, jonka nimi on kauppakorkeakoulu ja asema tiedekuntaa korkeampi mm. oman rehtoraattikiintiöpaikan ansiosta. Tottakai opiskelemma kauppakorkeakoulussa, kun kauppatieteellistä tiedekuntaa ei Turun yliopistossa ole olemassakaan.
Hyvä provo. Silti tarvii kuitenkin ihmetellä, että miten niin tutkimukseen ei kuulu tieteellisyys? Tähän kaipaisin lisää perusteluita. Eikö tieteellisyys ole juuri laadukkaan ja luotettavan tutkimuksen pohja?
Vastauksena Kuntanyymille:
Olet oikeassa jokaisessa pointissa. Kirjoitinkin ehkä vähän epäselvästi: eihän kukaan sano menevänsä tänään ”tiedekuntaan”, mutta kauppislaiset menevät ”kouluun”. Muut puhuvat luennoista, seminaareista tai muuten niistä opetus- tai opiskelumuodoista, joita päivään kuuluu. En siis tarkoittanut hallinnollisen yksikön nimeä, vaan sitä, millaisin termein opiskelijat kuvaavat opiskeluaan.
Olen itsekin miettinyt ”koulutus”-sanaa. Se tietysti tuottaa tietyn ongelman tässä yhteydessä, mutta toisaalta termillä kuvataan koko elinkaaren oppimisprosesseja. Koulu taas tarkoittaa ala- ja yläkoulua.
Kouluhan on aina koulu, koski se mitä tahansa oppiastetta. Se voidaan määritellä aina monella tavalla. Ja sehän on määrittelijän käsitys asiaan
Aina me ihmiset voidaan määritellä, ja ollaan määritetylty asioita.
Kauppatieteet on oma lajinsa, silläkin on oma kohtaamispaikkansa ihmisten tekemisten, ajatuksien, päätöksien ja mietintöjen kautta; ja etenkin täsmällisten lakiensa kanssa. Kyllä se kohtaa oman mietelajinsa, ja sitä kautta oman tiedekuntansa. Se vaan on monille tosi käsittämätöntä. Miten käsitellä sitä tieteenä…
Ohhoh onpas hyvää keskustelua syntynyt! Jep, kyseessä oli provo&keskustelunavaus.
Rauli:
-Tuo kielinäkökulma on erittäin hieno huomio! En ollut tullutkaan ajatelleeksi.
-Mm siitähän tässä on kyse, kauppatieteet soveltavat muita tieteitä erittäin paljon.
-Hyvä näkökulma! Mielestäni kaikki yliopistomme tieteet voivat hyötyä kauppatieteiden näkökulmista ja kauppatieteet tarvitsevat samalla tavalla muita.
Mututuntumalta voisin sanoa, että kauppatieteiden 1)muita tieteitä yhdistelevyys ja 2)yhteiskunnallinen hyödyllisyys on havaittu ja sen vuoksi kauppatieteiden kohdalla poikkitieteellisyyttä korostetaankin.
Vanhalle: erittäin hyvä pointti! Kärjistin asiaa jonkin verran, lisäksi tekstin pituus piti saada pysymään järkevissä rajoissa. Tekstini punainen lanka on siinä, että poisopitaan mahdollisia itseisarvoja ja toimitaan tavoitelähtöisesti.
Hyvä, että kärjistit asiaa. Saatiin tosi hyviä muita näkökulmia ja puitteita. Joka tapauksessa hyvä provo!! Nostit kissaa pöydälle. Se vaatii, että uskaltaa.
Hyvä juttu ja yllättävän asiallista kommentointia tähän asti!
Pienenä sivukommenttina tarttuisin Eleniuksen mainitsemaan tärkeään asiaan: ”Kieli myös luo todellisuutta, ei koskaan kuvaa sitä objektiivisesti.” Sanavalinnoilla luodaan mielikuvia ja kieli aina muokkaa ihmisten käsitystä todellisuudesta. Vaikka kuinka olisi seliteltävissä ja tiedettävissä että kauppatiede on yhtä arvokas tieteenala muiden joukossa (kuten loogisesti on), niin kauan kuin puhutaan koulusta, on ihmisten helppo kategorisoida tähän liittyviä asioita joihinkin muihin lokeroihin kuin ”tiede” ja ”akateemisuus”.
Tuonkaltainen kategorisointi voi olla riippumatonta siitä, miten Kuntanyymi asian näki: ”Jokainen kyllä ainakin meillä ymmärtää, että sillä tarkoitetaan yliopistotasoista koulutusta.” Kauppakorkeakoululaiset voivat jatkaa hienoa työtään ja sitä kautta päästä eroon negatiivisista konnotaatioista mitä joillain tietämättömillä voi olla ja kääntää ’koulu’-sanan erilaisuuden tässä yhteydessä edukseen. Toivon näin tapahtuvan, mutta valitettavasti kieli muuttuu usein hitaasti.
toivoo nimim. ”kielitiede ja kauppatiede samaa kuvaajahöpöhöpöä kaikki”
Rauli, kiitos hyvistä kommenteista. Kysyisin sinulta kuitenkin, miksi ”koulu” ”on mahdollisimman kaukana tieteestä” kuten kirjoitit. Arvannen, että perustelut ovat jotain tyyliin ”tiede tuottaa uutta tietoa ja koulu opettaa vain valmiita malleja”. Onhan meillä kuitenkin korkeakoulut, esim. kauppakorkeat, teknilliset korkeakoulut yms, jotka ovat myös tieteen tekemisen paikkoja. Minusta tuntuu, että koulu-sanan laskeminen pois tieteen piiristä on vain ”yliopistolaisten” itsekorostuskeino. Toki oltaisiin kaikki tasa-arvoisia, jos nuo em. instituutiot olisi aikoinaan nimetty esimerkiksi ”kauppatieteelliseksi yliopistoksi” tai ”teknilliseksi yliopistoksi” (joista jälkimmäisiä onkin).
Toisaalta englanninkieliset bisneskoulut ovat monesti juuri näitä – kouluja. Vaikka tekisivät (kauppa)tiedettä kuinka huipputasolla.
Terminologiasta asiaan: Olen itsekin havainnut, että alkuperäisen kirjoittajan Otto Sulinin tapaan monet kauppislaiset pitävät tärkeimpänä oppina bisneksen teon taitoa käytännössä – vain harva on kiinnostunut akateemisesta urasta. Ehkä humanistisissa tieteissä asia on hyvin paljon toisin päin: Harva on esim. kieliteitä opiskellessaan kiinnostunut asian soveltamisesta jonkinlaisen elinkeinon muodossa, vaan tieteenä itsessään. Molempia tarvitaan tietenkin, mutta arvioisin, että kauppatieteilijät tuppaavat tuottamaan enemmän materiaalista hyvinvointia, humanistit taas henkistä. Toivottavasti materiaalinen hyvinvointimme taso tulee kasvamaan siinä määrin, että voimme tulevaisuudessa painottaa entistä enemmän henkistä. Epäilen, tosin.
En tiedä, lukeeko kukaan tätä ketjua enää, mutta J. V. Snellmania lukiessani törmäsin koulun ja yliopiston erojen tyypittelyyn. Tämä on vain yksi hänen määrittelemistään eroavaisuuksista:
”On helppo havaita, että lähtökohdaksi asettamamme koulu- ja yliopistosivistyksen eron seurauksena oppilaan suhteen opettajaan tulee yliopistossa olla aivan toinen kuin koulussa. Koulunopettaja on oppilaan tiedollinen auktoriteetti, jonka jokaiseen sanaan tämä arvelematta luottaa. Yliopistonopettajassa taas kaikkinainen auktoriteetin varjo tekee hänen oppinsa opiskelijalle vastenmielisiksi ja tämä alistaakin ne tarkasteluun, jota johdattaa halu löytää kaikkialta virheitä ja kritiikin aihetta. Jos siis opettaja koulun ylemmillä luokilla saa tehdä opetuksensa tutkimukseksi, niin yliopiston opettajan pitää luennoillaan aina osoittaa, että hänen tietonsa on omaa tutkimusta. Hänen ei myöskään tule esittää vain tuloksia vaan niin kuin mahdollista johdattaa kuulijoita sille tielle, jota hän itse on vaeltanut.”
Nykyäänkään ei toki riittävästi toteudu ajatus, että yliopisto-opetus perustuisi omalle tutkimukselle, vaikka tavoite on edelleen tunnustettu.